Avaan asioita

Eli musta oli juttu seiska lehdessä. Se on heti juhannuksen jälkeisessä numerossa.

Sairastuin 2009 kun sikainfluenssa saapui Suomeen. Sen jälkeen elämäni on vain ollut sairaalassa oloa, asuin 4-vuotta hoitokodissa. Olen kerran ollut saattohoito osastolla, onneksi kuitenkin muiden sairauksien takia. 

Olen ollut koomassa ja teholla lukuisia kertoja mutta 4 tehohoito jaksoa mistä jokainen lääkäri oli varma etten jää eloon. 

Eniten mua harmittaa et mun perhe muistaa ne ajat, Mä en. Ja harmittaa et tiedän että ne eivät koskaan unohdu äitini mielestä.

Onneksi olen elossa vaikka kivut ja taas "yksin" pärjääminen ei ole helppoa.

Olen liikuntavammainen sekä pitkäaikaissairas.

Ehkä rakon neurogeeninen toiminnallinen tyhjenemishäiriö, diabetes, neuropatia,  gastropareesi vaikuttaa just nyt mun elämään paljon. 

Rakko on poistettu 3.12.2014 ja mulle tehtiin virtsa-avanne.  Ja tämä vahingoittaa munuaisia pikku hiljaa. Selvisin 2012 dialyysihoidoilla niin et saatin omat munuaiset takaisin käyntiin. Ja pahinta mitä voisi käydä olisi dialyysi uudestaan.

Neuropatia, neuropaattinen kipu molemmissa jaloissa on tuskaa. 

Mutta avaan loput syyskuun alussa kun tiedän enemmän mihin suuntaan sairautani menee ja mikä on lopullista ja mikä ei.

Joskus vahvakin väsyy ja Mä en jaksa enää taistella kotihoidon palveluista tai muustakaan. Toivon että vammaispalvelu tekee oikeat päätökset pian. Olen loppu ja tarvitsen apua enemmän, mutta en kehtaa pyytää apua kaikessa missä tarvitsen. Olen halunnut sellaista että sovitaan missä Kotihoito auttaa jotta siitä tulisi ruutinit. Ruutinit pitävät mut kasassa.

Odotan koska Kotihoito ja vammaispalvelu huomaa että ruutinit sun muut olisi sovittava, jolloin mun henkinen vointi pysyy kans tasaisena.