Toi on totta. Itse nähnyt kans turhan kuoleman, jos potilasta olisi uskottu hän eläisi vielä ja ikävä on häntä aina. Hänellä oli levinnyt syöpä ennenkuin lääkärit alkoivat tutkia kipuja.
Mutta siitä aiheesta omaan kokemukseen ja kokemuksiin.
Pääasiassa saan hyvää hoitoa. On vain eräs sairaala jossa päivytys ja 1 osasto on sellainen missä ongelmia syntyy aina ja ei vain mun kohdalla. Silti tiedän ja arvostan sen sairaalan toimintaa. Henivat silti tähän mennessä aina saanet pelastettua mun hengen. Koomassa jossa olin v.2013 niin kyseinen sairaala tai teho-osasto sai mut pelastettua vaikka äiti ehti saada puhelun "tyttäresi on teholla koomassa ja nyt kannattaa tulla, emme tiedä pysyykö enää edes kahta tuntia elossa. Olin kiinni hengityskoneessa ja letkuja oli kuulema paljon. Itse en tiedä mitään vain sen mitä äiti on kertonut mulle. Mut kuvaa äiti ei halunnut ottaa. Hänen mukaan teki liian kipeää nähdä oma lapsi teholla ja henkiin jäämisestä ei ollut takuita.
Selvisin ja onneksi on vuosi 2017. Mun tutkimukset yms lähetettiin saksaan. Sieltä odotellaan lisätietoa.
Mutta ainoa mihin uskon on jokaiseen potilaan omaan kokemukseen sairaalassa sekä läheisten kokemuksiin.
Olen onneksi elossa ja nautin kahden kissani kanssa elämisestä. Toki mun elämäntilanne tulee muuttumaan. Tarvitsen jo hoidollista apua eli keskuslaskimokatetrin hoitoa apua virtsa-avanteeen hoitoon jne. Elokuun lopussa olen fiksumpi ja tiedän mihin elämä kuljettaa.
Nyt taistelen klexanea avulla verihyytymästä joka pääsi verenkiertoon. Ja voitossa olen ja maali häämöttää :)
Aion vielä joskus olla kuin esikuvani Peppi Pitkätossu ja voitan elämän takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti