Muutto on ohi

Nonii olen muuttanut Elsan ja Ellin kanssa uuteen kotiin. Nimittäin muutettiin minun vammani takia, vaikeasti liikuntavammaisten asumisyksikköön.


Alku on tuntunut hyvältä. Ahdistus helpottunut. Asun paikassa, jossa saan apua 24/7. Ja tää on parempi ratkaisu kuin mikään muu.

Mulla on kädessä rannekello josta saan apua paikalle mihin aikaa tahansa. Ja jotenkin tuntuu et nyt voisin lopettaa suorittamisen ja nauttia aidosti elämästä. Tää paikka on oikea mulle.


Haluisin jakaa kuvia, mutta en pysty enää tähän laittamaan, niin Facebookissa nimellä harvinainen unelma (löytyy kuvia ja enemmän päivityksiä. Kokeilen vielä saanko tämän toimimaan puhelimella, mutta seuratkaa Facebookissa niin pysytte perässä ja kuvia ja sun muuta ilmestyy sinne enemmän 😊

Elämän tuulia

Blogini on ollut hiljaa. Minä olen ollut voimattomana sairaalassa. Asioita tapahtuu liikaa, mutta silti hitaasti. Olen vihdoin muuttamassa vaikeavammaisten asumisyksikköön. Olen onnellinen, mutta silti surullinen. Menetänkö elämäni vai onko tämä mahdollisuus kuitenkin. 

Asuminen tässä vanhassa kodissani on jo  tuskaa. Haluan päästä asumaan jo uuteen kotiin. 

Olen onnellinen, onneton ja onnekas.

Elämäni on kirjaimellisesti yhtä ylä-ja alamäkeä kuten verensokerini.

Laitan uudesta kodista kuvia kunhan pääsen muuttamaan ensiksi. 

Viikonloppu

Ihana tavallinen viikonloppu kotona. Voin sanoa että olen nauttinut joka hetkestä :)

Elsan ja Ellin kanssa leikitty ja makoiltu viltin alla. Mun kaksi rakasta energia pakkausta.

 

Ollaan otettu rennosti ja oltu vain.

Lauantaina mun siskon lapset kävi ja niin outoa huomata kuinka he ovat jo isoja. Muistan vielä niin  hyvin kun olivat vauvoja <3 Nyt koululainen ja eskarilainen, mun rakkaat <3 Olen maailman onnellisin täti siitä kuinka paljon he välittävät musta ja minä heistä <3 Silti salaa toivon että eivät kasvaisi enää. Mun pikkuiset ja sydän on hämillään kun toinen jo koulussa ja alkaa olee koko ajan itsenäisempi. Mulle kaksi maailman rakkainta ihmistä <3

Mutta viikonloppu mennyt hyvin :) Paljon olen miettinyt asioita. Menneisyyttä.

Muistan yläasteella ollessa sain paljon ilkeitä sanoja siitä että olin usein kipeä ja oli jalka vammaa jne. Jotenkin joidenkin lauseet on jäänyt pistävänä piikkinä sydämeen. Olin onnekas kun vaihdoin ysillä koulua joilloin sain enemmän ystäviä ja kukaan ei muistaakseni sanonut ilkeästi mulle. Meillä oli hyvä henki uudessa koulussa :) Mutta toisessa koulussa mua lytistettiin. Toki oltiin kaikki teinejä ja olen varmasti itse sanonut ihan yhtä tyhmästi. Mutta mun sairasteluun koskevat kommentit satutti. Nykyään olen toisten autettava liikuntavammainen ja monisairas. Mä en koskaan päässyt sinne minne halusin. Mutta onnellinen olen kaikkien niiden puolesta jotka saavat tehdä sitä mistä unelmoivat <3 Jotenkin Sannin versio "timantin on ikuisia" sai mut miettimään näitä ja tajusi  että unohdan kaiken ja ajattelen jokaisesta hyvää niin ei satuta enää mikään :) Ja en ymmärrä miksi ne asiat ovat vuosia hiertäneet mua. Sillä en koe et joku vihaisi mua suunnattoman paljon. Mutta uskon että monet ovat kyllästyneet sairasteluun. Koska minäkin olen kyllästynyt. Toivon että voisin unohtaa sairauteni vielä joskus :) 

Pohdintoja

Mietin miksi uskallan kertoa elämästäni, mutta silti jätän kertomatta paljon. En muista kertoa aina kun jotain hyvää tulee eteen. Unohdan myös ne hetket jolloin oikeesti olen taistellut kuolemaa vastaan. 

Toki mun sairaudet vaikuttaa muhun ihan kokonaisuutena. Ne tekee musta hauraamman. Joskus on olo tai usein miksi elän jos koko ajan kärsin. Mutta samalla mietin mistä se positiivisuus mun elämään kumpuaa. Olen silti enemmän onnellinen kuin onneton. Kaipaan tiettyjä ihmisiä todella paljon ja se ikävä repii sydäntä. Myös se kun tajuan että elän yksin koko elämäni. Tai onhan mulla Elsa ja Elli. Mutta ei ole kumppania tai jälkikasvua. Miten mun yksinäisyyden kääntäisin voitoksi. Toki voin tehdä mitä haluan koska vain. Mutta joulut ja kaikki muut perhejuhlat jää multa pois. Alanko pitämään kissa synttäreitä ja heidän rippijuhlia ja istuuduimme jouluisin kolmistaan ruokapöydän ääressä pelaillen lautapelejä. Ei, se on mahdotonta ja täysin absurdi ajatus muutenkin.

 

En tiedä mitä kaipaan vielä. Ainoa mitä osaan toivoa että olisin täysin terve ja töissä. Jolloin moni ovi avatuisi eteeni.

Hyvää yötä <3

Voihan sepsis

Ehdin olla kotona juuri viikon niin nousi kuume ja selkäkivut. Ajattelin miten se munuaisaltaan tulehdus näin nopeasti tuli takaisin. 

Kotihoito tuli ja onneksi hoitaja oli sitkeä ja soitti hätänumeroon, koska vointini ei ollut hyvä. 

Ei mennyt kauaa ehkä 10min niin ambulanssi tuli. Ja ei aikaakaan olin sairaalassa. Kaikki ihmetteli kovaa kuumetta ja otettiin veriviljelyt. Mutta osastolle S6 menin että epäiltiin munuaisaltaan tulehdusta. Kaksi yötä nukuin kunnes lauantaina sain uutisia mitä en todella odottanut. Minulla on veressä bakteeri. Lääkäri tuli ja kertoi ja ikäväkseni bakteeri joka mulla oli veressä oli katala. Ja tiesin riskit. Mutta uskoin enemmän mun sisäiseen Peppiin.

Ei ollut helppoa ja voin sanoa että se kivun määrä mun kropassa oli kamalaa.

Meni melkein kaksi viikkoa kunnes pystyin nousemaan istumaan. Mutta siitä kolme päivää olin kotona :) ! 

Tälläinen mutka matkalla.

Mutta mulla on uusia tuulia tulossa syksyn aikana. Jos haluat tietää pysy kuulolla :) 

Ja kiitos jorvin päivystykselle ja S6.lle ! Hyvää ja nopeaa hoitoa sain. Iso kiitos teille <3 

Historia ja tulevaisuus

Olen pitkään miettinyt uskallanko kertoa mun menneisyyden yhdestä osa-alueesta, josta en kirjoita tai puhu paljoa. Mulla on ollut menneisyydessä mielenterveys ongelmia. Koen tämän niin tabuna etten uskalla antaa omia kasvoja asialle, joka tarvitsisi kasvoja. 

Haluan kuitenkin antaa kasvot mielenterveysongelmille. Tiedän että tämän näkee mahdollinen tuleva työnantaja tai perheeni/ystäväni saattaa paheksua että kerron julkisesti mistä olen kärsinyt ja mistä selvinnyt. 

Itsellä ei ole todettu psyykosi sairautta. Vain mielialasairaus ja syömishäiriö. Olen ollut hoidossa osastolla pitkiä aikoja näiden takia. Mutta vain vuosina 2011-2013.

Tavallaan pääsin helpolla ja tavallaan en. Ja ehkä mua kaduttaa kertoa näistä julkisesti. Mutta ne ajat ja sairaudet ovat onneksi jo historiaa. 

Mutta silti tällä hetkellä somaattisten sairauksien takia ja niiden pahenemisten takia myös mun mieliala vaihtelee, mutta se on onneksi ihan tavallista ja normaalia.

Ihmisten pitäisi aina muistaa että tunteet kuuluu elämään. Myös ne negatiiviset tunteet. Ilo, suru, ahdistus, pelko, viha, rakkaus jne, ne kaikki kuuluvat elämään ja on tervettä tuntea kaikkia tunteita jossain kohtaa elämässä. Tunteiden puuttuminen kertoo enemmän vakavasta ja mahdollisesta psyykkisestä sairaudesta. 

Olen esim lastenkodin henkilökunnalle kertonut kokemusasiantuntijan roolissa heille mun menneisyydestä ja mikä auttoi ja mikä ei auttanut yhtään. Sain kiitosta ja mietin että pitäiskö jatkaa sen tekemistä ja koittaa siinä samalla auttaa nuoria.

En varmaan tule ikinä kirjoittamaan kuinka syvissä vesissä kuljin, mutta kerron face to face mielelläni. Mutta tarkoin harkitsen kenelle kerron. En halua antaa vinkkejä kenellekään joten vain mielelläni kerron henkilöille jotka työskentelevät nuorien kanssa, jotka kamppailevat vakavien masennuksien sekä personallisuushäiriöistä kärsivien ja elossa taistelevien kanssa. Toki myös heidän vanhemmilleen ja heille jotka ovat myös voittaneet elämän takaisin.

Tästä nyt ei voi päätellä mistä olen kärsinyt tai mitä ollut ja tämä voi ärsyttää monia, sillähän tämä on vähän salamyhkäistä.

Mutta ! Jos kysymyksiä tulee niin vastaan blogin puolella kyllä niihin 😊👍

Koitetaan yhdessä saada mielenterveys leimat ja stigmat pois !

Ja siksi ryhdyn tähän koska kärsin somaattisesti parantumattomasta sairauksista ja huomaan kuinka menneisyys vaikuttaa vielä vuosien jälkeen suomen terveydenhuollossa. 

Haluan tasa-arvoisen kohtelun kaikille jotka joutuvat syystä tai toisesta turvautumaan sairaalaan päivystykseen tai sairastuvat somaattisesti ja heidän hoito voi pahimmillaan kärsiä vain taustan takia. Sillä olen liika kuullut kun ihminen jolla on mielenterveys tausta ja hän menee lääkäriin joidenkin oireiden kanssa ja lääkäri ei ota vakavasti ja jatkohoitoon pääsy viivästyy, sillä monesti he saavat luulosairaat leiman. 

Toki näin ei ole aina. Mutta tiedän liian monta tapausta joilla tausta vaikuttaa somaattisen sairauden hoitoon joko kohtelulla tai huonolla pääsyllä lisätutkimuksiin. 

Koitetaan kohdella jokaista ihmisenä ❤️❤️❤️ ei sairautena ! 

Ollaan vahvoja kaikki ja koitetaan saada ennakkoluuloja pois ja parempaa hoitoa jotka kärsivät psyykkisistä sairauksista ja koitetaan saada mahdollisimman moni takaisin yhteiskuntaan ❤️❤️❤️ Liian moni jää eläkkeelle alle 30-vuotiaana koska ennaltaehkäisyyn ei ole tarpeeksi resursseja sekä hoitoon pääsy on vaikeaa koska ei ole tarpeeksi resursseja siinäkään. 

Tämä aihe koskettaa mua läheltä koska mulla on ystäviä jotka kärsivät ja putoavat yhteiskunnasta ja oireet/sairaus kroonistu eikä monille anneta tarpeeksi tukea ja terapiaa. 

Jos jotain voin tehdä niin mulle saa laittaa yv.viestiä ja voin koittaa neuvoa jos sinulla on huoli itsestäsi tai toisesta ihmisestä ja haluaisit vain vertaistukea tai jonkun joka kuuntelee. Ja en jaa mitään eteenpäin ❤️ En halua leimoja kenellekään ! 

Ja jokainen meistä voi kysyä ystävältä "mitä sinulle kuuluu oikeasti ja haluaisin rehellisen vastauksen" ja kertoa samalla "ei riitä että hyvää kuuluu tai että huonoa kuuluu. Kerro viime päivistä ja henkisestä olosta". Anna aikaa ja kuuntele ❤️ Ja älä myöskään kuormita itseäsi toisten ongelmilla vaan kuuntele myös omaa oloasi ❤️

Tärkeimmät elämässäni

Olen tänään erityisesti miettinyt mikä on oikeasti parasta mun elämässä. Listaan asioita mitkä on parasta ja tärkeintä mulle elämässäni.

1. Elämäni paras lahja on olla täti 

2. Elsa ja Elli 

3. Henkinen hyvinvointi

4. Perhe ja ystävät 

Ja lista vain jatkuisi ja jatkuisi mutta elämässäni on paljon jotka tekevät mut vahvemmaksi vaikka joskus hajoan. Niin joka kerta kun mietin elämäni parhaita asioita huomaan olevani ehjä.