Ikävä ja onnellisuus

Voin sanoa että kaikki on hyvin. Tai henkisesti olen toipunut. Huomaan silti "oireita". Mulla on ikävä muutamaa ihmistä tosi paljon. Tuntuu raskaalta välillä ja kaipaisin juuri heidän tukeaan. Oikeasti en tarvitse. Tunteet ei vaan ole vielä parantunut kokonaan. Ehkä tää ikävä joskus helpottaa. Kaipaan sitä turvallista kainaloa ja lausetta "tästä tulee hyvä päivä". 

Pimeys ja vuodenaika myös vaikuttaa aivojen toimintaa. Yritän silti selvitä. Onneksi on niitä ihmisiä joille purkaa tätä ahdistusta. Sinänsä ahdistus ei tunnu enää todellakaan niin pahalta kuin joskus, mutta haluan silti päästää ahdistuksen ulos.

En olekaan vahva mitä kuvittelin. Ihan tavallinen. Jotenkin tuntuu että just nyt vatsa kivut on kovimmillaan. Haluisin olla terve. Haluisin toimivan kropan. Haluan sen Mirellan takaisin joka olin 17-vuotiaana. Nyt vaan täytyy keksiä keinoja mennä eteenpäin, kohti hyvää oloa.

Tarvitsen paljon aikaa itselleni ja siihen että löydän itseni uudestaan. Matka kohti sitä voi alkaa !

<3:llä Mirella